Edut kunnille
Lääkkeiden koneellinen annosjakelu on osoittautunut menestystarinaksi useissa Euroopan maissa erityisesti ikääntyvän väestön lääkehuollossa.
Lääketurvallisuus
Norjassa suoritettujen selvitysten perusteella on todettu, että säännöllistä, päivittäistä lääkitystä käyttävistä potilaista noin 30 % käyttää lääkettä väärin. Useimmiten tämä johtuu siitä, että lääkemääräystä ei noudateta tai määrättyä lääkettä ei oteta. Kerta-annoksiin valmiiksi pakattujen lääkkeiden avulla voidaan varmuudella ja vaivattomasti seurata lääkemääräysten noudattamista. Myös lääkkeiden jakeluvirheiden mahdollisuus pienenee koneellisen annospakkaamisen avulla. Lääkejakelun oikeellisuus tarkistetaan sekä annosjakelun yhteydessä että asiakasapteekissa.
Kustannussäästöt
Merkittävimmät kustannussäästöt ovat koituneet julkiselle sektorille terveydenhoitohenkilökunnan ajansäästön muodossa. Lisäksi hoitohenkilökunta on voinut keskittyä siihen työhön, mihin se on saanut koulutuksen. Apteekit ovat lääkkeiden jakelun todellisia asiantuntijoita ja hoitohenkilökunta puolestaan hallitsee potilaanhoidon. Hoitohenkilökunnan lisätarvetta on voitu korvata siirtämällä lääkejakelu apteekkien tarjoamaan koneellisen annosjakelun hoidettavaksi.
Parhaat hoitokäytännöt
Annosjakelun avulla lääkejakelu hoitoyksiköissä standardisoituu ja hoitoprosessi lääkehuollon osalta yhdenmukaistuu eri yksiköissä. Tämä puolestaan tekee yksiköiden vertailtavuuden helpommaksi ja parantaa parhaiden hoitokäytäntöjen omaksumista.